lauantai 16. lokakuuta 2010

Bali.

Pikaisesti. Havytonta luoda blogi ja olla paivittamatta sita. Huoh...Taalla Balilla meidan hotellit eivat ole olleet sita luokkaa etta niista loytyisi Wi-Fi. Ja illat ovat menneet ihan muissa merkeissa kun nettikipsoissa. Joten, lopputulos on Facebookin pikainen tsekkaus ja that's it. Mukana tuleva Ipad ei myoskaan pida naista blogeista, eli vaikka Wi-Fi olisikin niin siita ei olisi taman suhteen iloa.

Joka tapauksessa! Kutalla ollaan jalleen, 6 paivan Gili visiitin jalkeen. Ehkapa kerron naista tunnelmista sitten kotona. Huomen aamulla tsekkaamaan aallot, josko ne olisivat jo hieman pienentyneet sitten alkureissun. Toivotaan!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Bangkok. Last day.

Vikaa paivaa viedaan. Toisaalta, ei tata paljoa kauempaa jaksaisi. Yritin pitaa kiinni linjastani, ettei "huijaustaxeihin" menna, ettemme kannustaisi rikollista toimintaa. Se on mahdotonta! Kun on odottanut vesisateessa jossain hornan tuutissa yli puoli tuntia taxia, joka suostuisi laittamaan mittarin paalle eika sellaista ole, niin vaihtoehdot ovat vahissa. Huoh. Joka tapauksessa, mukavaa on ollut. Uusia mestoja, vanhoja mestoja, mutta silti ah niin ihanaa. Toisaalta tama kuumuus, saaste ja huijaukset saavat minut jo odottamaan rantaelamaa Balilla. Bangkokin saldo; varastettu luottokorttia, paljon ihanaa Pad Thaita, paljon olutta (3 l tower, whaat?), paljon hektista Khaosan Roadia, paljon hikea ja kipeytyneita jalkoja. Ja vahan kraasaa. IHAN vahan vain :) Hanne kuittaa ja suuntaa nyt Balille. Jei.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Bangkok day 2.

Ensimmainen kokonainen paiva melkein takana. Vaikea uskoa, mutta jouduin taas huijauksen kohteeksi. Olin valmistautunut hyvin ja varoittanut Jannea ja silti. Ehka niilla oli uusi hyva kaava. Mutta silti! Siita on melkein 10 vuotta( ei enaa voi muistaa) kun viimeksi kavi samoin. Tuktuk kuskit ovat kaiken pahan alku ja juuri. Valtimme niita aikamme, kavelimme rauhassa Standing buddha (45m korkea seisova buddha) temppelia kohti. Paikallinen auttoi meita etsimisessa ja yht akkia olimme tuktukin kyydissa. Tietysti vain 20 bahtia ja ensimmaisen kohteen jalkeen 1 stop. gas coupon ym. Olen kuullut nama kaikki miljoona kertaa aiemminkin. JA SILTI teen sen saman. Voi se olla osaksi kilteyttakin. 5 litran bensakuponki maksaa 300 bahtiax2 (15e) jonka han saa siita etta vie meidat korukauppaan ja raatalille. Pakko ei ole ostaa (naista kaupoista), mutta kylla aina havettaa. Matka maksaa 20 baht, eli en edes jaksa laskea ...0.50e..En loyda nappaimistosta kysymysmerkkia. Se siis sisaltaa n. 3 temppelia. Ymmarran kylla etta he tarvitsevat sen. Ja toisaalta se minun 30 min. ei ole edes tuon arvoista kun ajatellaan mita se heille on. Vaikea asia ja kysymys. Jokainen onnistunut huijaus pitaa kaytantoa elossa. Uutta oli se, etta se tehtiin "valtion nimissa, buddhan paivana" ja vain tanaan kaikki kyseiset paikat oli auki ja hinta 20 baht. Hmm...Miksi koin saman 7-10 vuotta sitten jokaisena paivana? Tuntuu kuin kaikki paikalliset olisivat salaliitossa :) Eniten harmittaa se, etta tavallaan temppelit menettavat tassa maineessa. Taas taman paivan jalkeen en halua nahda yhtaan temppelia!!!

Joka tapauksessa. Taman ihastuttavan temppelikierroksen jalkeen kuski oli haipynyt (se 20 bahtia ei siis motivoinut edes sen vertaa) ja otimme taksin. Seuraava huijaus oli valmis! Tallaiset asiat saavat ennemmin tai myohemmin kaipaamaan lansimaita tai esim. viimeisinta lomakohdetta Havaijia. Taalla taytyy oll jatkuvassa valmiustilassa, tinkimassa, jankkaamassa ym. Mutta toki summat mista puhutaan ovat hyvin eri luokkaa. Kaytiin pikaisesti MBK:ssa, Siam mestoilla ja nyt taas Khaosan Roadilla. Jalleen rahoitimme rikollista toimintaa ottamalla taksin joka ei kayttanyt mittaria. Vaikka hintaero meille on alle euron, kannustamme rikollista toimintaa. Jokainen onnistunut mittariton taksireissu on lahes tupla taksikuskille, ja miksi han ei yrittaisi sita siis toiste. Joka johtaa siihen, etta tietamattomat maksavat helposti jo Suomihintoja..

En edelleenkaan osaa olla tarpeeksi tiukka tai ehdoton, mika on harmi. Mutta toisaalta, toivon etta matkamme pelasti kuskin paivan,ehka viikon.

Hanne kuittaa ja kiittaa, jatkamme perjantai-iltaa....